Viime viikonloppu hurahtikin näyttelyssä oikeen urakalla, kun Oulussa oli Kv- ja kansallinennäyttely peräkkäisinä päivinä. Lahja esiintyi kehässä kumpanakin päivänä, ja oikein hienosti. Lauantain KV-näyttelyssä tuomarina oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Lahja oli ainoa junnuluokan narttu ja sai ERInomaisen, sekä sijoittui PN-kehässä neljänneksi viidestä koirasta.  Sunnuntaina sateisessa kelissä tuomarina toimi belgialainen Monique van Brempt. Lahja sai taas ERInomaisen ja voitti sillä luokkansa. PN-kehässä Lahja sijoittui kolmanneksi ja sai VARA-SERTIN!!! Huippua. Lahjan velipoika Kassu-miekkonen oli sunnuntaina upeasti ROP!!!

Eilen käytiin Mian ja koirien kanssa treenaamassa Huuhkajapuistossa. Tällä kertaa mietittiin Pessin kanssa mitä "Maahan"-käsky tarkoittaa, kyllä se sitten lopulta muistui tytöllä mieleen...:) Löysin kentältä jonkun hylkäämän puolityhjän jalkapallon, jota käytin heti hyväkseni. Otettiin sillä noutoja leikin ja taistelun kautta, pikkuhiljaa Pessi rupesi avautumaan sieltä syvältä noutosykkyrästä...jatkamme tuota ehdottomasti, tehdään noudosta taas Pessille huippuhauskaa. Uskon, että se noutoumpisolmu vaikuttaa tällä hetkellä kaikkeen tekemiseen Pessin kanssa, ja siitä johtuu myös nuo muidenkin liikkeiden yllättävät unohtelut. Huomenna ajattelin aamupäivällä käydä tekemässä Pessille jäljen jonnekin, niitä ei nimittäin ole treenattu aikoihin ja the koe senkun lähestyy.

Treenasin tänään illalla myös pallohullu-Lahjan kanssa, sisällä tennispallon avulla opeteltiin maahanmenoa, se rupesi menemään oikein hienosti. Lahjan kanssa on ollut ongelmana, ettei se tahdo motivoitua mistään, se on erittäin nirso ruualle ja taistelu ja palloleikit ovat ainoat mistä se oikeasti innostuu, ja nekin riippuu vähän millä leikitään.